torstai 4. syyskuuta 2014

Se on vaan sun lapsi, joka kiusaa

Puhelin soi, katsoin kuka soittaa. Hah, naapurihan se siinä.
Tämän naapurin soittaessa tietää taas, mitä sillä on asiaa. Ei pyydä lasilliselle ei.
Harmittaa, sillä olemme olleet kavereita, käyneet yhdessä lastemme kanssa uimassa, teatterissa, ym kivaa tehty. Ei enää. Enkä tiedä syytä, miksi ei.

No, siihen puheluun:

"Moi, ajattelin sellaista soittaa, kun sieltä pysäkiltä soitti yksi toinen lapsi ja kertoi, että sun lapsi tönii tietä päin mun lasta ja otti sen piponkin ja mun lapsi itkee siellä taustalla. Niin että pitäiskö sun puhua sun lapsen kanssa"

Voi ei. Kiitos, kun soitit. Tottakai mä puhun mun lapsen kanssa. Vastaan hänelle. Itsekseni harmittelen, että koko päivä pitää odottaa, että voisi puhua lapsen kanssa. Soitanpa lapseni opelle ja pyydän häntä juttelemaan heti, kun juttu on tuore ja saadaan se pois mielestä. Itse tottakai puhun vielä lapseni kanssa illalla, mutta nyt jo heti puututaan asiaan.

Opettaja lupaa jutella lapseni kanssa ja soittaakin mulle takaisin parin tunnin päästä. Ja juttu lasten mukaan oli mennyt niin, että lapseni oli kiusannut omaa siskoaan, jota tämä toinen lapsi oli sitten mennyt puolustamaan ja tönäissyt ensin, jonka jälkeen minun lapseni oli tönäissyt takaisin. Kiusaaminen on aina väärin, eikä kukaan saa kiusata ketään, mutta silti taas nähtiin asia niin, että vain minun lapseni kiusaa.

Soitan naapurille takaisin. Olisi varmaan pitänyt miettiä sitä soittoa muutama minuutti.

"Moi, soitin lapseni opelle, joka jutteli lapseni kanssa. Hän selvitteli ja jutteli molempien lasten kanssa, erikseen. Lapseni kertoi ja sinun lapsesi kertoi, että sinun lapsesi tönäisi ensin."
Naapuri sanoi siihen, että "mun on vaikea uskoa, että mun lapseni olisi töninyt, ja sun lapsesi töni mun lasta tielle päin. Kyllähän sä tiedät, miten vaarallista se on, kun siinä niitä autoja kulkee"

"se on vaarallista, eikä niin saa tehdä, mutta voisimme varmaan molemmat puhua lastemme kanssa asiasta." Vastasin. ja lisäsin vielä, kun hän sanoi, että hän ei usko oman lapsensa tönineen, että "lapsesi itse kertoi tönineensä"
 "juu, hyvähän se on, että näistä puhutaan." Toteaa naapuri.

prkl. Mä olen niin paljon puhunut lapsilleni siitä, että kukaan ei saa kiusata ketään, puolustaa pitää, kiusaaminen on aina väärin. Olen puhunut liikenneturvallisuudesta, kuinka käyttäydytään ja miten ollaan turvallisesti liikenteen seassa. Ja tästä pysäkillä olemisesta. Ei tönitä, jonotetaan nätisti. Sä et voi kuin luottaa lapsiin, että he ovat nätisti. Ei niitä voi olla kokoaja vahtaamassa. Ja mitä he siitäkään oppisivat?

En ole ikinä ajatellut, että tämä naapuri olisi yksi NIITÄ äitejä "ei mun lapsi ikinä mitään tee, se on vain sun lapses" ja nyt mä joudun kohtaamaan sen tosiasian, että se on se. Tästä tulee varmaan kivaa. NOT.




keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Huijarista ilmoitus


Soitin huijarista poliisille. He totesivat, että näitä on niin paljon ja ne on aika mahdoton jäljittää. Ja koska minulta ei ehditty huijaamaan rahaa, niin... noh, hyvä että olit valppaana. Mihin mä sitten, että eikö tästä sitten voisi olla jollekin hyötyä, että mä annan tiedot ja teen ilmoituksen?

"No, jos sä haluat, voit laittaa meille sen viestiketjun ja me tutkitaan se."
 Laitoin viestiketjun, mutta eipä poliisista ole kuulunut sen jälkeen. Eli hukkaan meni.

Otin myös yhteyttä tähän romanssihuijaussivustoon, jota olin tutkinut aiemmin ja heidän mukaansa se oli nigerialainen huijaus.

Huijarit käyttävät kuvia ihmisistä, joilla ei todennäköisesti ole mitään aavistusta koko asiasta. Nämä ovat identiteettivarkauden urheja.

Kaikenlaisia p*päitä sitä onkin.

torstai 28. elokuuta 2014

Huijarihan se, hemmetti soikoon oli

Tutkin netistä näitä romanssihuijausjuttuja ja törmäsin sivustoon,  jossa pääsee tekemään testin, jos epäilee joutuneensa huijatuksi. Siellä on kaksi eri vaihtoehtoa: nigerialainen ja venäläinen huijaus. Kokeilin molempia.
Testisivusto sanoo, että kohdallani on vaikea sanoa, onko se nigerialainen huijaus vai ei. Sain 18 pistettä 210:sta, venäläisestä huijauksesta sain 39 pistettä.

Laitoin aamupäivällä viestin:
Hello babe. even though still not sure if this is real, i'm having too much fun to quit. If you don't like that i have trust issues, i'm sorry for that, but i think it is better to be careful than get burned. too many women has ben ripped off. i have had quite a few warnings from my friends. but anyways i do enjoy our conversations. So, you have made me feel great about myself, and for that i thank you. Haven't had this kind of feeling, i dont know, in about few years. so, honey, i hope you have a nice day. i'm sure i'm going to have, even have to wait to hear from you.
Facessa viestitellessä on se hauska puoli, että näkee, onko kaveri nähnyt viestin. Ja onhan se. Eikä vastaa. Prkl. Vähän harmittaa, mutta olihan se tiedossa, että huijarihan se. Tyhmää tässä on se, että vaikka aavistin sen olevan huijarin, halusin hänen olevan jotain muuta. Ja tyhmää on myös se, että vaikka se oli huijari, sai se mun itsetuntoa vähän kohotettua. Whaat? Naisen mieli on kummallinen. 

Ikävältä tuntuu heidän puolestaan, joita noi pääsee oikeasti huijaamaan rahaa ja joille jää katkeruus ja särkynyt sydän. 

maanantai 25. elokuuta 2014

Viestittelyä salaisen ihailijan kanssa

Edellisen viestin jälkeen vastausta ei kuulunut vähään aikaan. Mä olin kai vähän pettynyt, samaan aikaan helpottunut. Eipä tarvitse enää miettiä sitä.
Sitten se vastaus tuli.

"awww.wow.thats nice.u see nice and i just have a good feeling about u
i dont have kids and i am divorced and i am very interested in u"
prse.Se vastas. Mä olin kauhuissani. Mihin mä olen lähdössä?  Mä tulen olemaan niin, niin, in deep shit. Mua epäilyttää. Näistä on niin monta varoittavaa esimerkkiä ja usein lukee kaikenlaista höpöä, olen naimisissa, miksi tunkea kättään muurahaiskekoon? Rakastan perhettäni ja miestäni. Mikä mua vaivaa? Ja vastaan samalla kuitenkin:

"so, i check that the time there is 4 am. here it is 1pm. suffer insomnia? 

Mä katsoin kännykkäsovelluksen maailmanajasta Toronton aikaa, mistä väittä olevansa. Ja vastaus napsahti taas melko heti.

"i actually work in Europe been working here since my divorce so i believe we have same time "
Pask. Ensimmäinen ajatus, tulee mieleen. Mä aloin googlaamaan miehen nimeä. Ei mitenkään erikoinen nimi. Tulee tuloksia tuomituista huumeidenkäyttäjistä (jeii), lisäksi Google
ilmoittaa, että Osa tuloksista on ehkä poistettu eurooppalaisen tietosuojalain nojalla.
Ei mitenkään rauhoittavaa. Nyt se viestittely pitää ehdottomasti lopettaa. Sen sijaan jännitys sai vallan.

"sorry for this delay. i am quite sceptic about all of this. so i made some googling (i dont believe, i said this) and it has made me even more sure about that this is not real. so, pic of you in fb is really nice, you look good, but i think this is a hoax. sorry."
Eipä pitäisi enää kuulua mitään. Piste. hö.

perjantai 22. elokuuta 2014

Uusi viesti salaiselta ihailijalta

Mun olis pitänyt poistaa se viesti. Myönnän. En mä tiedä, miksi en poistanut. Se jäi kummittelemaan mieleen.

Pitäisi poistaa se. Tai vastata, että olen äiti ja olen naimisissa.
Mä vastasin siihen.

"Well good day to you, too. You got my attention. This is very surprising and i'm not sure how to react. How are you? "

Mä epäröin vain vähän, kun painoin enteriä. Jännittää vastaus, mutta en mä uskonut, että tulisi heti. Pian kuitenkin ruutuun välähtää viesti.

"Thanks for your reply .Its a pleasure to read from you .I am very interested in you and will like to know you better. Are you single? "

Tä? Se vastasi. Nyt pitäisi kyllä heti laittaa peli poikki ja ilmoittaa, että olen naimisissa.
Sen sijaan mä vastasin kierrellen: "I am a mother to 5 kids. and I am a finn, so first question to me, is why? why me?sorry, if that seem rude to you. "

Mikä helvetti mua vaivaa?