Tämän naapurin soittaessa tietää taas, mitä sillä on asiaa. Ei pyydä lasilliselle ei.
Harmittaa, sillä olemme olleet kavereita, käyneet yhdessä lastemme kanssa uimassa, teatterissa, ym kivaa tehty. Ei enää. Enkä tiedä syytä, miksi ei.
No, siihen puheluun:
"Moi, ajattelin sellaista soittaa, kun sieltä pysäkiltä soitti yksi toinen lapsi ja kertoi, että sun lapsi tönii tietä päin mun lasta ja otti sen piponkin ja mun lapsi itkee siellä taustalla. Niin että pitäiskö sun puhua sun lapsen kanssa"
Voi ei. Kiitos, kun soitit. Tottakai mä puhun mun lapsen kanssa. Vastaan hänelle. Itsekseni harmittelen, että koko päivä pitää odottaa, että voisi puhua lapsen kanssa. Soitanpa lapseni opelle ja pyydän häntä juttelemaan heti, kun juttu on tuore ja saadaan se pois mielestä. Itse tottakai puhun vielä lapseni kanssa illalla, mutta nyt jo heti puututaan asiaan.
Opettaja lupaa jutella lapseni kanssa ja soittaakin mulle takaisin parin tunnin päästä. Ja juttu lasten mukaan oli mennyt niin, että lapseni oli kiusannut omaa siskoaan, jota tämä toinen lapsi oli sitten mennyt puolustamaan ja tönäissyt ensin, jonka jälkeen minun lapseni oli tönäissyt takaisin. Kiusaaminen on aina väärin, eikä kukaan saa kiusata ketään, mutta silti taas nähtiin asia niin, että vain minun lapseni kiusaa.
Soitan naapurille takaisin. Olisi varmaan pitänyt miettiä sitä soittoa muutama minuutti.
"Moi, soitin lapseni opelle, joka jutteli lapseni kanssa. Hän selvitteli ja jutteli molempien lasten kanssa, erikseen. Lapseni kertoi ja sinun lapsesi kertoi, että sinun lapsesi tönäisi ensin."Naapuri sanoi siihen, että "mun on vaikea uskoa, että mun lapseni olisi töninyt, ja sun lapsesi töni mun lasta tielle päin. Kyllähän sä tiedät, miten vaarallista se on, kun siinä niitä autoja kulkee"
"se on vaarallista, eikä niin saa tehdä, mutta voisimme varmaan molemmat puhua lastemme kanssa asiasta." Vastasin. ja lisäsin vielä, kun hän sanoi, että hän ei usko oman lapsensa tönineen, että "lapsesi itse kertoi tönineensä"
"juu, hyvähän se on, että näistä puhutaan." Toteaa naapuri.
prkl. Mä olen niin paljon puhunut lapsilleni siitä, että kukaan ei saa kiusata ketään, puolustaa pitää, kiusaaminen on aina väärin. Olen puhunut liikenneturvallisuudesta, kuinka käyttäydytään ja miten ollaan turvallisesti liikenteen seassa. Ja tästä pysäkillä olemisesta. Ei tönitä, jonotetaan nätisti. Sä et voi kuin luottaa lapsiin, että he ovat nätisti. Ei niitä voi olla kokoaja vahtaamassa. Ja mitä he siitäkään oppisivat?
En ole ikinä ajatellut, että tämä naapuri olisi yksi NIITÄ äitejä "ei mun lapsi ikinä mitään tee, se on vain sun lapses" ja nyt mä joudun kohtaamaan sen tosiasian, että se on se. Tästä tulee varmaan kivaa. NOT.
